Iltapäiväkerho - tehdään hyvä päivä yhdessä!
Kirkon aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistapa perustuu valtakunnallisiin aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaaviin päätöksiin. (Perusopetuslaki 628/1998, OPH: Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2004). Nykyisten säädösten mukaan aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityisoppilaille. Seurakunnat ovat yksi kuntien aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelun tuottajista.
Toimintamme perustana on kristillinen ihmiskäsitys ja arvopohja. Keskeisiä asioita kerhon arjessa ovat perinteet, tapakulttuuri ja arjen kristillisyys - vuorovaikutus, läsnäolo, hiljentyminen ja pyhän kohtaaminen esimerkiksi kirkkovuoden tapahtumien ja luonnon avulla.
Toimintaa toteuttavat koulutetut lastenohjaajat, jotka rakentavat toiminnan monipuoliseksi, lapsen kokonaiskehitystä tukevaksi. Leikkiminen, liikkuminen, ulkoileminen ja käsillä tekeminen sekä taide- ja ilmaisu eri muodoissaan ovat kerhon arkea.
Tarjoamme lapselle myös lepohetkiä, mahdollisuutta rentoutumiseen ja oleiluun, läksyjen tekoon tai omaehtoiseen toimintaan. Tavoitteena on turvallinen ja rauhallinen iltapäivä. Toiminnan aikana lapselle tarjotaan välipala.
Toiminnassa vaalitaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua toimien
lapsen, vanhempien ja työntekijöiden kasvatuskumppanuudessa.
Kerhot toimivat viitenä arki-iltapäivänä viikossa klo 11.00 - 17.00,
noudattaen perusopetuksen loma- ja työaikoja.
lisätietoja: puh. 040 341 7620
