Lasten kieltä rikastuttava Föri-pulu lähti lentoon 3.10.

06.10.2017

foripulu_pieni.png

Turun kaupungin avoimen varhaiskasvatuksen ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän varhaiskasvatuksen yhteystyö Föri-pulu tähtää pienten lasten kielenrikastuttamiseen ja yhteisöllisen kasvun kokemukseen. Projektin alkamisen kunniaksi Turun kaupungin varhaiskasvatuksen kerhotoiminnan ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän päiväkerhojen lapset saivat tuoda omat lorunsa ja runonsa Föri-pululle tiistaina 3.10.2017 klo 10 Föri-lautalle. Kielenrikastamisprojekti Föri-pulun suojelijana toimii opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Föri-pulun kotipesä tulee Turun kaupungin kirjastoon Saagaan.

 

lautalla_foripulu_pieni.png

Föri-pulu rikastuttaa pienten lasten kieltä runojen ja lorujen avulla. Käytössä on sekä vanhoja tuttuja että uusia runoja, joita lapset perheineen myös itse tuottavat. Runoja tuotetaan kerhoissa ja puistoissa, mutta myös kodeissa yhdessä vanhempien kanssa.

Tarkoituksena on, että runot ja lorut lähtevät eteenpäin ilahduttamaan kaikkia turkulaisia. Turun kaupungin kirjastolle tulee lastenosastolle Saagaan Föri-pulun koti – linnunpönttö, jonne lapset voivat yhdessä vanhempiensa kanssa viedä oman runonsa. Vastaavasti linnunpöntöstä saa ottaa mukaansa lasten tuottamia runoja, ja näin yhteisöllinen kokemus jatkaa kulkuaan eteenpäin.

Projektissa mukana olevat lapset saavat lorupussin, jossa on muutama valmis runo, sekä tyhjiä korttipohjia, joihin he voivat aikuisten avulla tuottaa oman runonsa. Lorupussi toimii lorujen innoittajana ja se saattaa kuiskuttaa runoja lapsen korvaan, jos oikein tarkasti kuuntelee. Mukana on myös värityskuvia ja materiaalia, joita voidaan monistaa, jos runosuoni pulpahtaa yli valmiiden korttien.

Föri-pulun voi nähdä myös kirjamessuilla
Föri-pulun voi tavata myös Turun Kirjamessuilla 6.–8.10.2017 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän osastolla A78. Messuilla voi myös jättää oman runonsa linnunpönttöön tai tulla kuiskaamaan Föri-pululle lorunsa.

Föri-pulun matkaa voi seurata Turun kaupungin sivistystoimialan ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sosiaalisen median kanavissa. Omia runoja ja kuvia korteista voi jakaa tunnisteella #Föripulu.

Föri-pulun tarina ja kaikki materiaali on löydettävissä osoitteesta www.turku.fi/pulu

Lisätietoja:

Virpi Kariluoma, varhaiskasvatuksen eteläisen aleen aluepäällikkö
Turun kaupunki, sivistystoimiala
p. +35850 541 7804
virpi.kariluoma@turku.fi

Jasmin Nisunen, varhaiskasvatuksen ohjaaja
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Kasvatusasiainkeskus
p. +35840 341 7217
jasmin.nisunen@evl.fi

 

Uutisarkisto